Oppimistehtävä 6. huhtikuu 7, 2008

Rehellisesti sanottuna, lähtiessäni miettimään omaa hankettani ympäristöasiat eivät juuri tulleet mieleen. En oikein osaa mielessäni yhdistää kulttuuria ja ympäristötietoutta ilman, että mieleeni tulee kuva resupartaisesta biologi-sedästä, joka luennoi esimerkiksi kulttuurimatkailun haitoista biodiversiteetille. Hankehaun kriteereinä ekologisuus ja kestävä kehitys yllätti. Onkohan tämä ihan uusi, ajan henkeen sopiva kriteeri, vai onko kulttuuripääkaupunkivuodella aina ollut myös se luonnonsuojelullinen puoli.

Pohtiessani omaa hankettani kestävä kehitys ja ekologisuus näyttävät kuitenkin täyttyvän kriteereinä yllättävän hyvin.

“Ekotehokkuudella tarkoitetaan sitä, että vähemmästä tuotetaan enemmän ympäristöä säästäen. Tavoitteena on käyttää mahdollisimman vähän materiaaleja, raaka-aineita ja energiaa…Mitä pienempi tuotteeseen tai palveluun tarvittava materiaalipanos on, sitä tuottavammin luonnonvaroja käytetään“. (http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=180&lan=fi).

Hankkeessani on ns. ekotehokas aspekti, sillä tavoitteena on tehdä hanke mahdollisimman pienellä määrällä toimijoita, mahdollisimman vähän materiaaleja käyttäen. Muistiinpanoihin tarvitaan paperia, mutta sekin voisi olla kierrätettyä. Ruokailussa voisi suosia luomutuotteita periaatteella vähän mutta hyvää.

Ympäristöystävällisyys näkyy mm. siinä, että hankkeen toimijat ovat todennäköisesti enimmäkseen paikallisia tekijöitä, jotka mahdollisesti tulevat hankkeen tapahtumapaikalle julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen/pyöräillen. Ketään ei lennätetä paikalle ja tapahtumapaikkoja on maksimissaan kaksi. Paikkojen välistä autoliikennettä ei siis ole.

Tämän kriteerin suhteen riittää vielä mietittävää, mutta ainakin näin aluksi näyttää siltä, että ongelmia kriteerin täyttymisessä ei tule.

5. luento, 11.3.2008 maaliskuu 13, 2008

Viidennen luennon aikana kävimme läpi ryhmäläisten hankeideoita.

Referaatti oppaasta Hyvinvointia kulttuurista – Mitä, miten ja kenelle? maaliskuu 13, 2008

Etelä-Pohjanmaan liiton toteuttama kaksivuotinen Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Pohjanmaalla –hanke käynnistettiin keväällä 2005. Hanke oli osa Etelä-Pohjanmaan kulttuuristrategiaa (2005-2013), jonka mukaisesti kulttuurin ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä vahvistetaan ja parannetaan alueen taiteilijoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden työmahdollisuuksia. Visiona kulttuuristragiassa on kulttuurisesti kilpailukykyinen ja hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa. Hankkeen kohderyhminä olivat yritykset ja niiden henkilöstö sekä ikäihmiset. Hanke tavoitteli pitkäkestoista yhteistyötä osallistujien ja kohderyhmien välillä.

Hyvinvointia kulttuurista –hankkeessa oli mukana kaiken kaikkiaan 26 kulttuurialan toimijaa, jotka tuotteistivat hankkeen aikana ns. kulttuuripaketteja.  Kulttuuripakettien tarkoitus on toimia muun muassa yrityksille kulttuurisina tykypaketteina. Ne on tarkoitettu ryhmille ja niiden kesto on muutamasta tunnista päiviin. Kulttuuritykyn lähtökohtana on, että kenenkään ei tarvitse osata ennalta mitään vaan kaikilla on vapaus olla rentoja, rohkeita ja luovia. Paketit edistävät hyvinvointia mm. kehitämällä keskittymis- ja yhteistyökykyä.

Hankkeeseen lähti mukaan viisi pilottikohdetta kahdesta eri seutukunnasta ja kohteiden toivottiin osallistuvan hankkeeseen aktiivisesti, sitoutumaan siihen koko hankkeen keston ajan ja varaamaan tarvittava aika hankkeeseen osallistumiseksi. Hankkeen tehtävänä oli tuottaa ja välittää tietoa pilottikohteelle kulttuurin merkityksestä hyvinvoinnin edistäjänä ja sen tavoitteena oli, että pilottikohteet jatkaisivat hyviksi koettujen toimintamallien toteuttamista myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Viestintäkonsultti Lauri Tuomi-Nikulan mukaan kulttuurisisältöisten hyvinvointipalvelujen kysyntä on kasvussa. Hän puhuu kulttuuripakettien tuotteistamisesta ja kulttuuritykytoiminnasta, joka on nousemassa vaihtoehdoksi liikuntapainotteisen tykytoiminnan oheen. Kulttuuripakettien tuotteistaminen ja markkinointi edellyttää Tuomi-Nikulan mukaan ammattimaista otetta kaikilta toimijoilta ja esimekriksi markkinoinnin osalta voisi tehdä yhteistyötä. Tärkeää olisi markkinoinnoinkin avulla madaltaa  kynnystä osallistua oudoiksi miellettyihin ja tuntemattomiin kulttuuripalveluihin. Ilman yhteistyötä tähän ei pystytä. Markkinoinnin ohella suurimpia ongelmia on myös työn hinnoittelu. Tuotteistamisen aste vaihtelee aivan alkutekijöissään olevien ideoiden ja jo valmiimpien tykypakettien välillä, tärkeää olisi saada pakettiin sisälle elementtejä, joilla asiakastyytyväisyys muutetaan jo tykyprosessin aikana optioiksi lisäostoista sekä elementtejä, joilla osallistuva ryhmä saadaan siirrettyä työpaikan maailmasta tykypaketin vetäjän maailmaan. Saman alan tekijät ja paketit erottavat toisistaaan vetäjä ja hänen oma, persoonallinen tapansa työstää pakettia. Myös markkinointi lisää eroavuutta; asiakas valitsee ensisijaisesti jo entuudestaan tuntemansa tuotteen tai palvelun.

Hyvinvointia kulttuurista -hankkeen aikana esiin on nostettu monin eri tavoin hyvinvoinnin ja kulttuurin välistä yhtyettä sekä luotu yhteistyötä ja verkostoja kulttuuri-, sosiaali-, terveys- ja yrityssektoreiden välille. Etelä-Pohjanmaan liiton intresseissä on jatkaa hanketta muodossa tai toisessa, liiton näkemyksen mukaan avaintoimijoita mahdollisen jatkon toteutuksessa ovat kuitenkin kulttuuritoimijat itse.

Ehdimme jo tämän tiistain luennolla hieman sivuta asiaa, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämänkaltaiset kulttuuritykyt olisivat loistavia vaihtoehtoja yrityksille ja miksei myös muille. Ehkä usein ajatellaan, että kulttuurin harrastaminen tai sen tekeminen on jotenkin pilipali-hommaa, eikä siinä pääse samalla tavalla tekemään kuin esimerkiksi liikunnan parissa. Jos ei esimerkiksi ole kuvataiteellisesti lahjakas, on ehkä vaikeaa viettää päivä savipajalla tai ateljeessa kukkataulua maalaten. Eivät kaikki myöskään ole liikunnallisesti lahjakkaita, mutta mielestäni varsinkin kulttuurin tekemisessä suuren kynnyksen nostaa ennakkoasenteet “emmä osaa” tai “muut nauraa kun olen niin huono”. Usein kulttuurin harrastamiseen liitetään myös luova hulluus, ja voi olla vaikeaa päästää itsensä luovan hulluuden tilaan tutun porukan edessä jos ei ikinä ole tehnyt mitään sen kaltaista. Huonoimmassa tapauksessa kulttuuritykypäivä aiheuttaa suuria paineita ja pahaa mieltä.
Ehdotukseni onkin, että  tykypäivän aikana  tarjottaisiin mahdollisuus tehdä useita eri asioita. Jakauduttaisiin eri ryhmiin, olisi esimerkiksi savenvalantaryhmä, teatteri-improryhmä, lauluryhmä ja päivän päätteeksi  esitettäisiin muille omia saavutuksia, jos niin haluaa.  Missään nimessä ei tulisi olla pakkoa esiintyä. Tämä vaatisi hyvän yhteistyöverkoston, mutta olisi pienille kulttuurintuottajille oiva tilaisuus päästä markkinoimaan itseään ja luomaan kontakteja.

 Opas löytyy täältä: http://www.etelapohjanmaa.fi/kulttuuri/sivu.phtml?sivu=oppaat/etusivu.htm

Luento 4, 4.3.2008 maaliskuu 12, 2008

Ko. luennolla Anna Pikala Turku 2011 -säätiöstä kertoi meille yhdestä pitkäaikaisesta kulttuuripääkaupunkihankkeesta: tapahtumatuotannon tukipalvelusta. Palvelu kuulostaa ja vaikuttaa erittäin tarpeelliselta ja hyödylliseltä, kulttuurintuottajan on vaivatonta saada moneen asiaan vastauksia yhdestä paikasta.

Case Labra helmikuu 28, 2008

Referaatti Heidi Moision ja Lotta Holman tutkimuksesta: Kulttuuritapahtumien tuottajan rooli ja verkostot – case Labra

Heidi Moisio ja Lotta Holma tutkivat Labra -nimistä kulttuuritapahtumaa. Tapahtuma oli osa Helsinki 2000 -kulttuuripääkaupunkivuotta. Teos oli poikkitaiteellinen, eri taiteen muotoja yhdistävä spektaakkeli, ja idean tapahtumaan olivat kehittäneet Ismo Alanko ja Stefan Lindfors. Esitystä näytettiin 20 esityksen verran helmi-maaliskuussa vuonna 2000 Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Labrassa tuotantoyhtiönä toimi alussa Diiva Produktio Oy ja myöhemmin PopZoo Promotions Oy.

Tapahtumalla oli monta ongelmaa matkan varrella, suurin osa ongelmista johtui budjetista sekä pitkästä tuotantoprojektista. Yksi ongelma projektin syntymisessä oli tutkijoiden mukaan myös liian pitkä suunnitteluvaihe, projektia alettiin suunnitella jo vuonna 1995. Lisäksi aikataulut venyivät eikä kokonaisuus tuntunut hahmottuvan. Säätiön mukaan ongelmia aiheuttivat budjetin lisäksi myös rakennelmat, jotka eivät konkretisoituneet. Tuottajan suurin ongelma oli pitkästä suunnitteluaikataulusta johtuva tilanne, jonka seurauksena toteuttamisessa ei päästy vauhtiin missään vaiheessa. Keskeinen ongelma säätiön, tuotantoyhtiön ja taiteilijoiden välillä oli epäselkeä työnjako.

Tutkijat toteavat teoksessaan, että tuottajan rooli rakentuu vahvasti hänen persoonansa mukaiseksi. Tuotantoyhtiö Diiva Produktio Oy yhdisti Seppo Vesterisen ja Leena Hoppanian, joista kummallakaan ei ollut selkeää työnjakoa. Vuoden 1998 alussa projektin toteuttaminen siirrettiin Helsingin kulttuurikaupunkivuoteen 2000. Vuonna 1999 Labra siirtyi tuotantoyhtiö Diivan hallinnoinnista Pop Zoolle, joka aiheutti ongelmia. Lisäksi ongelmia syntyi tutkijoiden mukaan siitä, että tuotantoyhtiö ei välttämättä halunnut projektia itselleen. Pop Zoon myötä Labra sai kuitenkin paljon julkisuutta mediassa, ja markkinoinnilla yritettiin saada kontakteja yrityksiin.

Tutkijoiden mukaan myös sponsorien hankinta johti lisäongelmiin, jotka aiheutuivat pitkälti siitä, että Kulttuurikaupunkisäätiöllä oli omat sponsorinsa, jotka sulkivat pois omien liiketoiminta-alojensa yritykset tuotantoyhtiöiden potentiaalisista sponsoreista. Ongelmia oli myös Alangon ja Lindforsin kriittisessä suhtautumisessa sponsorien valintaan.

Labra on tutkijoiden mukaan hyvä esimerkki ”epäkaupallisesta kaupallisesta” tuotannosta, jonka tavoitteena oli tehdä korkealaatuinen esitys eikä etsiä suurta taloudellista tulosta. Tunnetut artistit vetosivat katsojiin, mutta projekti ei ollut suuri menestys. Tuotantoyhtiö vaati rahoja takaisin, muun muassa tuottajapalkkioita oli laskutettu liikaa. Esiintyjien palkoissa ei myöskään ollut otettu huomioon sosialikuluja.

Mielestäni tutkimus oli hyvä esimerkki tapahtumasta, jossa ei kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Välillä on hyvä kuulla myös tällaisista ns. “opettavina” esimerkkeinä. Projektista kävi mielestäni ilmi se, että eri tekijät eivät olleet aivan selvillä omista tehtäväkentistään, eivätkä välttämättä istuneet usein saman neuvottelupöydän ääressä. Projektilta tuntuivat puuttuvan selkeät suuntaviivat ja selkeästi johdossa oleva henkilö. Väistämättä tuli mieleen, että pitkästä suunnitteluvaiheesta huolimatta projektia ja sen yksityiskohtia ei oltu suunniteltu täysin loppuun, vaan projektia olisi pitänyt kehittää vielä ennen toteutusvaihetta. Tietyssä mielessä ei ole ihme, että eri toimijoiden välillä oli paljonkin erimielisyyksiä. Robert Palmerin vuosien 1995 – 2004 kulttuuripääkaupungeista tekemän tutkimuksen (2004, part 1, 49) mukaan vain yhdellä kulttuurikaupungilla 21:n joukosta ei ollut minkäänlaisia ongelmia eri toimijoiden välillä. Helsinki oli ensimmäinen suomalainen kulttuuripääkaupunki, joten välttämättä ei vielä tiedetty tarpeeksi hyvin kuinka kulttuuripääkaupunkivuoden projekteja tulisi tehdä. Turulla on siinä mielessä paremmat lähtökohdat ja toivon, että jokaisen projektin tekijä jaksaisi kunnolla panostaa suunnitteluvaiheeseen.

Lähteet:

http://www.culminatum.fi/zdoc/Tapahtumantuotantoraportti.pdf
Robert Palmer, Palmer et Rae Associates: European Cities and Capitals of Culture, Study prepared for the European Commission. Part 1&2. Löytyy mm. osoitteesta:
http://ec.europa.eu/culture/eac/ecocs/present_cap/objectives_en.html

Luento 3, 26.2.2008 helmikuu 27, 2008

Kolmannella luennolla  Jaana Laakso esitteli “Viisikko virittää verkostot”  -nimistä seudullista kulttuurihanketta Etelä-Pirkanmaalla, jossa hän itse toimi projektipäällikkönä. Hanke alkoi 1.6.2006 ja päättyi 30.11. 2007. Kyseessä oli  osittain ESR:n rahoittama ohjelma.

Projektissa oli mukana viisi seutukuntaa: Akaa, Toijala, Kylmäkoski, Valkeakoski  ja Viiala, ja tavoitteina sillä oli mm. kulttuurin arvostuksen nostaminen sekä seudun tunnettavuuden lisääminen. Alueella  on jonkin verran kulttuuritapahtumia, mutta ongelmana on saada niihin lisää kävijöitä.
Projektin taustalla oli Etelä-Pirkanmaan kirjasto- ja kulttuuristrategia. Kohderyhminä projektilla olivat: 1) kuntien kulttuuritoiminnasta vastaavat, 2) seudun kulttuurijärjestöt ja 3) seudun kulttuuritoimintaa tukevat yritykset.
Projekti onnistui ainakin siinä mielessä, että eri seutukuntien taiteilijoita tuotiin yhteen ja kokeiltiinpa projektin aikana myös uusia taiteen muotoja (esim. tuotiin taidenäyttely ostoskeskukseen).

Hankkeessa työskenteli pysyvästi projektipäällikkö sekä suhteellisen iso ohjausryhmä. Joissain tapahtumissa oli mukana myös talkootyöväkeä, ja projektissa työskenteli myös osa-aikaisesti yksi kulttuurialan opiskelija.

Laakso esitteli hanketta yleisesti, sen aikana toteutuneita tapahtumia (mm. Valkeakosken kesäteatteri) sekä kertoi yleisesti projektipäällikön ja ohjausryhmän tehtävistä. Esitys oli mielenkiintoinen; oli hienoa saada tietää mitä projektipäällikön tehtäviin kuuluu ja miten yleensäkin eu-rahoitteista projektia viedään eteenpäin. Koska projekti on vastikään loppunut, ei mahdollisesta yhteistyön jatkumisesta eri toimijoiden välillä vielä ole tietoa.

Lähteet:
Jaana Laakso
http://esrlomake.mol.fi/esrtiepa/kuvaus_S85794.html

Visio 2011 helmikuu 13, 2008

Oppimistehtävä 1

Laadi visiosi kulttuuripääkaupunkivuodesta. Millaisia tapahtumia ja tuotoksia tuo vuosi voisi sisältää? Kenen ehdoilla ja kenelle vuotta tehdään? Mitkä ovat vuoden tavoitteet? Mitä vaikutuksia vuodella on Turulle ja muulle Suomelle? Kirjoita lopuksi kymmenen teesiä, siitä millainen kulttuuripääkaupunki tulisi olla sinun mielestäsi vuonna 2011.

Vuonna 2011 Turku on eurooppalainen kaupunki, jossa yhdistyvät menneisyys ja nykyisyys. Näen vuoden 2011 Turun suomalaisena kaupunkina, joka houkuttelee vieraita ainutlaatuisuudellaan. Turku 2011 ei ole vain isojen spektaakkelien ja mahtipontisten puheiden näyttämö; se on kaupunki, jossa kulttuuri näkyy kaikkialla monimuotoisena. Vuonna 2011 kulttuuria ei tarvitse mennä kokemaan saleihin ja teattereihin, vuonna 2011 salit ja teatterit jalkautuvat kaupunkilaisten joukkoon, kaupunkilaisten koettavaksi ja nähtäväksi. Kulttuurin ei tarvitse vuonna 2011 olla mahdollisimman erikoista, vuonna 2011 kulttuuri palaa juurilleen ja elää arkipäivässä. Turku 2011 ei saa olla pelkästään keskustan tapahtuma, vuonna 2011 kulttuuri näkyy jokaisessa Turun kaupunginosassa sille ominaisella tavalla. Opiskelijoiden kulttuuri on erilaista kuin vanhusten kulttuuri, mutta minun visiossani kulttuuri on vuonna 2011 suloinen sekoitus kaikkea: mikä olisi virkistävämpää kuin osallistua senioritanssiharjoituksiin keskellä Ylioppilaskylää.

Visioni vuodelle 2011 sisältää kulttuurihetkiä, ympäri kaupunkia tapahtuvia eläytymisen mahdollisuuksia. Tärkeää on, että jokaiselle annetaan mahdollisuus tehdä kulttuuria, ei vain olla osa katsovaa yleisöä. Minun visioni mukainen vuosi 2011 yhdistää mm. hansapäivätyyppistä kansanjuhlaa, opiskelijaorkesterien konsertteja ympäri kaupunkia, ulkoilmaelokuvia kesäkuumalla, ympärivuotisia puistojuhlia ja eri kulttuurialan work shopeja.

TEESIT VUODELLE 2011

1. Kulttuuri kuuluu kaikille

2. Kulttuuri on keino yhdistää ihmisiä

3. Raha ei ole este kulttuurin kokemiselle

4. Kulttuuria ei tule ottaa liian vakavasti

5. Kulttuuri on arkipäivän pieniä tekoja

6. Kulttuurilla ei ole kielirajoja

7. Kulttuuri on omannäköistä; kukin määrittäköön itse, mikä kenellekin on kulttuuria

8. Kulttuuria ei tule pakottaa, tärkeintä siinä on vapaaehtoisuus

9. Kulttuuripääkaupunkivuosi on mahdollisuus tuoda esiin uusia kulttuurin muotoja

10. Kulttuuri ottaa huomioon myös ympäristöarvot